Teknologia muuttaa aina opetustapahtumaa

Verkko-opetusta on kaikilla kouluasteilla esiopetuksesta yliopistoihin. Verkko ei ole ollut enää pitkään aikaan pelkästään tietoteknisten alojen yksinoikeus, vaan verkkoa hyödynnetään jo niin puutöiden kuin purjehduksenkin opetuksessa. Kysymys ei olekaan enää siitä, soveltuuko verkko juuri minun aineeni opetukseen, vaan siitä, miten voisin käyttää verkkoa opetuksessani.

Teknologia opetuksessa ei ole koskaan pelkkä näkymätön  työkalu. Se muuttaa aina opetustapahtumaa. Perinteistä opetusta ei siis voi eikä kannatakaan sellaisenaan siirtää verkkoon. Ymmärtääksemme  ja hyödyntääksemme  tämän muutoksen suuntaa meidän on ymmärrettävä myös uusia teknologioita. Verkko-opetus on sekoitus uutta ja vanhaa teknologiaa.

Verkko-opetuksen  vaikutukset  ulottuvat  laajemmalle  kuin  yksittäisen  kurssin opettajan  ja opiskelijoiden  tapaan opettaa  ja opiskella. Verkossa opiskelun vaatiman ajan voi suunnitella osaksi muuta elämäänsä. Ammattiosaamisen päivittäminen tai kokonaan uuden alan opiskelu ei vaadi muuttoa oppilaitoksen viereen, nykyisen työn jättämistä tai pienten lasten viemistä päivähoitoon. Verkko-opetus ei aseta ihmisiä eriarvoiseen asemaan asuinpaikan tai urakehityksen suhteen.

“Yhteisöllinen tiedonrakentelu ei koskaan lähde liikkeelle tyhjästä”

Monet uudet verkkoteknologiat yhdistävät opetuksen, opiskelun  ja yhteisöllisen  tiedonrakentelun. Joissakin yhteyksissä  tässä ajatellaan opettajan  roolin heikentyvän tai poistuvan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Opiskelun muuttaessa muotoaan myös opetus muuttaa muotoaan, mutta ei välttämättä vähene. Yhteisöllinen tiedonrakentelu ei koskaan lähde liikkeelle tyhjästä. Verkossa opettajan roolissa korostuu aihealueen rajaus, lähdemateriaalin valinta ja valmistelu sekä opiskeluprosessin entistä tarkempi suunnittelu ja ohjaus. Perinteisen luokkaopetuksen oppimateriaali tarjoaa hyvän pohjan yhteisöllisen tiedonrakentelun lähdemateriaaliksi. Aikaisemmin lähiryhmissä tehdyt harjoitustyöt saattavat soveltua hyvin pienillä muokkauksilla myös verkossa tehtäviksi.

Moodlessa on yhteisöllisten tiedonrakentelun työkalujen lisäksi tehokkaat välineet  kurssitiedotukseen. Moodlessa  kurssitiedotus,  kurssimateriaali  ja mielekkäät verkko-opiskelun välineet ovat kaikki koottuna yhteen, helposti löydettävään paikkaan. Moodlen käyttö tiedottamiseen ja kurssimateriaalin jakamiseen säästää arvokkaita lähitunteja varsinaisen asian läpikäymiseen ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Luennon lopulla esitetty kysymys voidaan käydä läpi verkossa perusteellisemmin kuin luokassa, ja vastaus saa laajemman yleisön.

Monet  verkko-opetusympäristöt  keskittyvät  johonkin  verkko-opetuksen osaalueeseen, esimerkiksi oppimispolun rakenteluun. Tiedon ja tiedotuksen löydettävyys kuitenkin usein kärsii. Moodlessa kurssitiedotteiden, opetusmateriaalin ja aktiviteettien lisääminen ja käyttäminen on selkeää.

Tämä teksti on julkaistu Moodle perusteet -kirjan luvussa “Verkko-opetus ja Moodle”

Leave a Reply